EN
21.12. 2015

e-Oppi Werstaaseen

Werstas Turku

Sähköisten oppimateriaalien kustannustalo e-Oppi Oy muutti Werstaaseen marraskuussa. e-Opin henkilökunta koostuu kahdeksan ihmisen toimitustiimistä, joista Turun toimipisteessä työskentelee Miika Sjöman. Toimitustiimin lisäksi verkostoon kuuluu 100 kirjailijaa, jotka tuottavat sisältöä oppimateriaaleihin.

Turku Science Park on Sjömanille jo tuttu paikka, sillä e-Opin toimisto sijaitsi ElectroCityssä myös ennen Werstasta.

– Vaikka olen yksin toimistolla, niin Werstaalla näkee silti muita ihmisiä ja kahvitauolla voi rupatella muiden kanssa. Werstaan neuvottelutilat sopivat hyvin sisäisiin koulutuksiin ja kehityspalavereihin, joita olemmekin jo täällä pitäneet, Sjöman kertoo.

e-Oppi on Suomen ensimmäinen kustannustalo, joka on yhdistänyt oppikirjan ja oppimisalustan. Sähköisten materiaalien käyttäjinä on yli 2000 opettajaa ympäri Suomen.

– Oppimateriaalimme ovat käytössä jo yli 100 kunnassa. Sähköistä oppimateriaalia on saatavilla alakoulusta lukioon, joten valikoima on laaja. Olemme saaneet käyttäjiltä kiitosta mediarikkaasta sisällöstä ja pedagogisesta otteesta. Perusopetuksen opetussuunnitelma muuttuu vuonna 2016, joten tuotannossa on riittänyt kiirettä aineistojen päivityksessä, sanoo Sjöman.

Marraskuussa 2015 ElectroCityyn avautunut Werstas on Turun Teknologiakiinteistöjen uusi coworking-tilakonsepti, josta löytyy työhuoneita sekä avotilassa sijaitsevia työpöytiä, työkahviloita, neuvotteluhuoneita, hiljaisia huoneita ja erilaisia rentoon oleskeluun sopia tiloja. Werstaan monipuolinen tilavalikoima mahdollistaa erikokoisten yritysten, freelancereiden ja etätyöntekijöiden löytävän tarpeeseensa ja budjettiinsa parhaiten sopivan kokonaisuuden sekä tarjoaa sosiaalisia suhteita, työkavereita ja kokonaisen yhteisön siellä työskentelevien ihmisten iloksi ja hyödyksi.