EN
23.02. 2017

Made Consulting: bioalan tutkimuspalveluja ja konsultointia

Made Consultingin yritystarina alkoi vuonna 2012, jolloin Mari Madetoja perusti tutkimus- ja konsulttitöilleen toiminimen. Jo seuraavana vuonna toiminimi vaihtui osakeyhtiöksi, joka toimii nyt kuudetta vuotta.

Made Consulting on bioalan palveluyritys: sen päätoimialaa ovat konsultointi ja palvelututkimukset. Yritys tekee riski- ja tutkimusarvioita  tuotteille, joiden turvallisuus täytyy todistaa ennen markkinoille pääsyä. Yritys on asiakkaiden apuna poistamassa ja ennakoimassa mahdollisia liiketoiminnan riskejä.

– Uusien tuotteiden testaukseen saatetaan tarvita myös laboratoriotestejä. Autan etsimään tutkimustilat ja valvon tutkimusprosessia ulkopuolisena konsulttina, Madetoja kertoo.

Made Consultingin asiakkaat toimivat kemikaali-, lääkekehitys- ja lääkinnällisten laitteiden toimialueilla sekä uuselintarvikepuolella. Mari Madetoja on toksikologina arvioimassa tuotteiden mahdollisia terveydellisiä turvallisuusriskejä kuluttajalle ja poistamassa näitä riskejä.

– Olen yksi Suomen noin kolmestakymmenestä rekisteröidystä toksikologista. Suurin osa heistä toimii yliopistomaailmassa, joten konsulttipalveluna tätä ei ole vielä laajasti saatavilla, Madetoja kertoo.

Yhteistyöverkostoa on syntynyt vuosien varrella, ja suurin osa nykyisistä asiakkaista on ollut mukana alkuvuosista lähtien. Myös uusia kontakteja syntyy koko ajan, ja myös Werstaan bio- ja lääkealan toimijoissa Madetojan konsulttipalvelut ovat herättäneet kiinnostusta.

Werstaassa Madetojaa veti puoleensa sijainti: korkeakoulut sekä bioalan yritykset Turku Science Parkin alueella ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Myös pakettiin kuuluvat palvelut, kuten neuvotteluhuoneiden varausmahdollisuus sekä internet-yhteys, vapauttavat yrittäjän keskittymään oman ydinliiketoimintaansa.

– Werstas-konseptin hinta-laatu -suhde erinomainen. Se on myös osasyy sille, miksi kotikonttorin lisäksi halusin myös erillisen työtilan. Näin myös työ ja vapaa-aika pysyvät paremmin erillään, sillä joskus innostun työskentelemään hyvinkin intensiivisesti kiinnostavien projektien parissa. Muutin Werstaan laajennusosaan heti sen valmistuttua, ja taisin saada viimeisen vapaana olevan huoneen. Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen, Madetoja kehuu.