EN
29.06. 2020

Yksityiskohdilla työtilasta saa viihtyisän ja käytännöllisen. DataCityn neloskerroksessa omaperäisyyttä tuodaan pölkkytuoleilla ja metsä-aiheisella sisustuksella.

Miksi yksityiskohdilla on väliä?

Onko toimistosi tylsääkin tylsempi? Mietitkö, miksi työtehosi kärsii yksitoikkoisessa tilassa? Toimistoja voi olla vaikea erottaa toisistaan, mutta me Werstaalla haluamme toimia toisin.

Kukaan työntekijöiden hyvinvoinnista ja työn tehokkuudesta kiinnostunut toimija ei voi enää sivuuttaa toimitilan viihtyisyyden merkitystä. Päivittäisestä ympäristöstä halutaan inspiroiva ja omalaatuinen, mikä usein onnistuu muutamilla pienillä muutoksilla muuten toimivassa tilassa. Parhaassa tapauksessa hyvinvointi ja toimivat tilaratkaisut ovat olleet suunnittelun kantavana ajatuksena alusta saakka.

Werstaalla haluamme, että vuokralaisemme tuovat ylpeinä tiloihinsa asiakkaita ja kokevat tilat omikseen heti ensimmäisestä päivästä saakka. Kurkkaa minkälaisia ratkaisuja Werstaalla on tehty, jotta olemme enemmän kuin vain työtila.

Viihtyisyyden ytimessä
Ei ole missään nimessä itsestäänselvyys, että työtilaan pääsee paljon luonnonvaloa. Sen vuoksi laadukas sisävalaistus ja korkeat, avarat tilat ovat avain luonnonvalonkaltaiseen tunnelmaan. Joen Werstaalla valaistusta pohdittaessa katsottiin ylös taivaalle: pilvienkaltaiset pehmeät valaisimet tuovat tunnelmaa koko tilaan.

Ympäri mennään
Kun pitää kokoontua yhteiseen palaveriin, on pyöreä tila siihen usein hyvä vaihtoehto. Keskeinen kokoontumispaikka työntekijöille parantaa ryhmähenkeä ja ympyrässä istuttaessa jokaisella on parempi mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Dome Joen Werstaalla on suunniteltu juuri yhteisöllisyys mielessä pitäen.

Keskiössä keskittyminen
Jokainen meistä tarvitsee välillä oman tilan keskittymistä vaativiin tehtäviin. Mobiilijäseniä palvelee DataCityn Werstaan lasihytit, jotka ovat kuin oma toimisto pienoiskoossa.

Virtaa vihreästä
Työteho paranee, kun ympärillä on vihreää. Huonekasvien mukana sisätiloihin tuodaan pala luontoa, joka yhdistettynä luonnonmukaisten materiaalen suosimiseen kalusteissa luo ympäristöstä innostavan. Tutkimusten mukaan jopa vain kasvin kuva parantaa työtehoa. Ei siis kannata aliarvioida metsäisen tapetin tai silkkikukkien tehoa viihtyisyyden parantamisessa

Kaikki lähtee käytännöllisyydestä
Yhteisessä työtilassa on erityisen tärkeää, että kalusteet ovat kestäviä, toimivia ja kauniita. Ylimääräisiä tavaroita ei saa olla näkyvillä, jotta jokainen viihtyy. Werstailla tämä on taattu esimerkiksi lokerikoilla asiakkaiden henkilökohtaisille tavaroille ja käytännöllisillä kierrätyslaatikoilla.

Työn lomassa rentoutuminen on ensiarvoista
Työt sujuu paremmin, kun tiedät että sinulla on mahdollisuus myös levätä työpäivän aikana. Jos inspiraatio loppuu, voi ElectroCityn Werstaalla rentoutua riipputuoleissa tai vaihtaa kuulumisia kahvion puolella.

Kiinnostuitko? Tule esittelykierrokselle! Voit varata henkilökohtaisen esittelyn Werstaan tiloihin olemalla yhteydessä info@werstasturku.fi

Lue myös:

Heini Saari perusti yrityksen keskellä koronakriisiä
Kieliasiantuntijalla on suomalaisten ujouteen helppo apu: "Näitä noudattamalla onnistut varmasti."
Ideaali aistikokemus ei synny sattumalta.