EN
19.10. 2016

Ruokaan pitää suhtautua rennosti, sanoo ravitsemuksen asiantuntija

 

Edevent Oy aloitti Werstaalla kesällä 2016. 

– Olemme ravitsemusosaamistalo ja tarjoamme ravitsemusasiantuntijapalveluja kaikille. Meillä on pooli Valviran laillistamia, korkeakoulutettuja ravitsemusasiantuntijoita, joiden palveluita välitämme, kertoo Fia Saaristo Edeventiltä.

– On hirveän muodikasta puhua ruuasta ja tietoa on tarjolla valtavasti. On kuitenkin mahdotonta lähteä etsimään pätevää tietoa pelkästään googlaamalla. Me tarjoamme apua siihen ja autamme niin yrityksiä, urheiluseuroja kuin yksityisiä ihmisiäkin. Tulemme vaikka kotiin, jos lapsen allergiat äityvät pahaksi tai teini päättää ryhtyä vegaaniksi.

Mikä sitten on suomalaisten suurin ravitsemuksellinen haaste? Onko se alkoholi, rasva vai sokeri?

– Kyllä se valtavan tarjolla olevan tietomäärän lisäksi on se, miten soveltaa tietoa käytäntöön. Suomalaiset tuntevat kyllä ravintopyramidin ja sen, miten pitäisi ja kannattaisi syödä, mutta monesti teoria ei yllä omaan lautaseen asti. Tähän voi ravitsemusterapeutti tarjota apua. Ravitsemusterapeutin tehtävänä on motivoida syömään oikein, siksi hommassa on oltava mukana myös psykologiaa!.

Werstas on tilana vastannut Edeventin tarpeisiin. Werstaalla on ollut viihtyisää, ja kontaktit muiden yritysten kanssa ovat olleet antoisia.
Ravitsemusterapeutit taas työskentelevät muualla.

– Ravitsemusterapeuttien asiakaskirjo on valtavan laaja. Kärjistetysti ilmaistuna se voi vaihdella kotihoidossa olevasta mummosta huippumaratoonariin.

Mistä ajatus Edeventiin alkujaan lähti?

– Me olemme toimineet kumpikin tahoillamme pitkään lääkäripiireissä ja huomanneet, että suomalaisesta terveydenhuollosta puuttuu ravinto-osaaminen. Halusimme tuoda yhteen alan ammattilaiset ja asiakkaat. Tulevaisuudessa tavoitteenamme on kehittää terveydenhuollon konsepteja tehokkaammiksi. Säästyy rahaa, kun sote-kenttä pystyy hyödyntämään ravitsemusosaamista ja monia sairauksia voidaan ennaltaehkäistä oikean ravitsemuksen avulla.

Entä miten Fiia Saaristo suhtautuu itse ruokaan?

– Lähtökohta on se, että ruokaan pitää voida suhtautua rennosti!