EN
04.07. 2022

Kiinteistöalalla toimivan Idea Financen toimitusjohtaja Akseli Koskela kuvattiin ElectroCityn Circuksessa.

Asuntosijoittamisen ammattilainen Akseli Koskela

Werstaan kaverikirjassa tavataan Idea Financen toimitusjohtaja Akseli Koskela. Yritys on juuri julkaissut uuden brändin Idea Kämpät, jonka tavoitteena on olla maan suurin sijoitusasuntojen ostokanava. Mikä Akselia kiinnostaa asuntosijoittamisessa ja minkä vinkin hän antaa sijoittamista suunnitteleville?

Kuka olet ja missä yrityksessä työskentelet? 
Olen Akseli Koskela ja työskentelen toimitusjohtajana Idea Financella. Toimimme kiinteistöalalla Suomessa ja Virossa. Olemme juuri julkaisseet uuden brändimme Idea Kämpät, josta lähdemme rakentamaan Suomen suurinta sijoitusasuntojen ostokanavaa. Toimintamme perustuu siihen että ostamme isoja asuntokokonaisuuksia, jonka vuoksi pystymme myymään sijoitusasuntoja asiakkaillemme alle markkinahinnan.
 
Miten olette viihtyneet Werstaan tiloissa? 
Laajennuimme Turun Werstaan tiloihin noin pari kuukautta sitten ja olemme viihtyneet erinomaisesti. Toimistomme sijaitsee
ElectroCityn Werstaan Jääkausi-osassa. Tiedepuiston alue on kaupungin toinen keskusta: täällä on palvelut lähellä, hyvät yhteydet eri suuntiin ja verkostoituminen on helppoa. Myös lounaspaikkoja riittää jokaiseen makuun, ja läheisessä Kupittaanpuistossa voi viettää aikaa töiden jälkeen. 
 
Millainen tiimi teillä on? 
Meitä on täällä Turun toimistossa neljä vakituista työntekijää. Olemme nuori ja uudistushaluinen tiimi, mutta mukana tiimissämme on myös kokeneempia ammattilaisia, joilla on rautainen kokemus isoista kiinteistökokonaisuuksista. Vahvuutemme onkin kokeneet tiimiläiset, joilla on oikeat kontaktit. Tämän avulla pystymme hankkimaan parhaimpia sijoituskohteita hyvään hintaan. 
 
Työskenteletkö mieluiten läsnä, etänä vai hybridinä? 
Olen paljon toimistolla ja tykkään tavata asiakkaiden kanssa kasvotusten. Meillä on asuntoja myös Pohjois-Suomessa, joten sieltä suunnalta pääsen tapaamaan harvemmin asiakkaita. Turun, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän alueen yhteistyökumppaneita näen useammin.

Tässä työssä oppii joka päivä uutta ja pääsee ratkaisemaan vastaantulevia haasteita.

Mikä on parasta työssäsi?
Olen tyytyväinen, kun löydän asiakkaalle juuri hänelle sopivan ratkaisun. Tässä työssä oppii joka päivä uutta ja pääsee ratkaisemaan vastaantulevia haasteita. Päivät menevät useasti operatiivisen toiminnan hoitamisessa sekä kokouksissa. Illalla on enemmän aikaa luovalle itsenäiselle työlle.

Miten päädyit alalle?
Kiinteistöalalla minua kiinnostaa toimijoiden tehokkuuden parantaminen niin sijoittajien kuin rakennuttajienkin saralla. Tämä on ajankohtaista erityisesti Baltian suunnalla. Asuntojen ja niiden rakentamisen energiatehokkuus, hinnoittelu ja organisaatioiden ketteryys ovat vielä sellaisella tasolla, jossa on parantamisen varaa kehittämällä alan prosesseja.

Miksi kannattaa ottaa juuri teihin yhteyttä asuntosijoitusasioissa?
Olemme asiakkaan mukana ja kuljemme hänen rinnallaan kaikissa asuntosijoitukseen liittyvissä asioissa. Olemme apuna niin verotuksellisissa kuin vuokraukseen liittyvissä asioissa. Erityisesti asuntosijoittamista aloittelevat hyötyvät palveluistamme, mutta meillä on myös kokeneempia sijoittajia, jotka ostavat isompia asuntonippuja tai jopa kokonaisia kerrostaloja. Teemme alkukartoituksen tarkkaan eli valitsemme, mitä kohteita meille tulee, joista tarjoamme asiakkaillemme juuri sopivat vaihtoehdot.

Minkä vinkin antaisit asuntosijoittamista suunnitteleville?
Kannattaa sparrailla jonkun asiasta jo tietävän kanssa, ja meillekin voi laittaa aina viestiä. Kuten monessa asiassa, myös asuntosijoittamisessa itse aloittaminen on tärkeää. Tämä on pitkäjänteistä työtä ja tulokset ovat isoja, jos kärsivällisyyttä riittää ja työn aloittaa tarpeeksi aikaisin.

Onko teillä slogania?
Idea Kämpät on sijoitusasuntoja, joissa on ideaa. Meillä on huikeita sijoituskohteita, joiden avulla asiakkaamme menestyvät yhdessä meidän kanssamme.

Lounasravintola vai omat eväät?
Molemmat ovat käytössä. Tiimin kanssa on kuitenkin hyvä käydä yhdessä lounaalla ja lähteä välillä pois toimistolta.

Kuvaile itseäsi ja osaamistasi omin sanoin?
Olen monipuolinen, innovatiivinen ja ratkaisukeskeinen ihminen. En jää voivottelemaan asioita, vaan mieluummin yritän löytää ratkaisuja. Tiedostan myös, milloin oma tietotaitoni ei riitä ja tällöin hyödynnän toisten asiantuntemusta.

Miten huolehdit jaksamisestasi?
On todella tärkeää että työ on sellaista, josta nauttii, ja intohimo tekemiseen löytyy. Pidän huolta, että työn vastapainoksi on myös mielekästä tekemistä ja lepoa.

Mitä odotat kesältä?
Kesän luontoa, valoisuutta ja yöttömiä öitä. Iltakävelyjä Turun jokirannassa ja kavereiden kanssa rentoa ajanvietettä. Tykkään kuunnella äänikirjoja niin kävellessä kuin autoa ajaessa. Lukusuosituksena voisinkin suositella Risto Siilasmaan kirjaa Paranoidi optimisti, josta olen saanut paljon inspiraatiota yrityksen johtamiseen.

Kenet haluaisit haastaa mukaan seuraavaksi?
Olemme täällä Werstaassa tutustuneet Nordic Sales Crew’n kavereihin ja heistä olisi mukava kuulla lisää, kun ovat kuitenkin myös myyntialalla.

Kiitos juttuhetkestä Akseli ja menestystä Idea Kämpille!

Lue myös:
Samuli Tuomikoski perusti omannäköisen lakipalveluyrityksen
Katri Pyöli vastaamaan Werstaan vuokrauksesta
Miksi kannattaa panostaa digitaaliseen markkinointiin, Sanna Halttunen-Välimaa?